Päivän puheenjohtaja Terttu Munnukka avasi seminaarin toteamalla; kolmas kerta se toden sanoo, tämä on nyt meille totta! Olemme joutuneet peruuttamaan seminaarin koronaepidemian takia toistuvasti, nyt olemme täällä. Olette sydämellisesti tervetulleita! Muistot, tunnekokemukset elämän matkassa, niistä puhumme tänään sekä luentojen muodossa että keskustellen.

Me evakkolapset Tampereelta olemme nyt korona aikana koonneet muistoja kirjaseen: ”Muistoja ja tunnekokemuksia elämän matkalla”. Siinä on evakkolasten ja evakkojen lasten sekä evakkoystävien kirjoituksia. Kirjoja on saatavana painatuskulujen hinnalla. Evakkoajan ja sen jälkeisen ajan kirjoittaminen on edelleen arvokasta. Lähi- ja henkilöhistoria katoaa ihmisten mukana. Olemme päättäneet jatkaa edelleen kirjoitusten kokoamista täällä Tampereella.

Sota on aina yli sukupolvien mittainen taakka. Evakkolapset ry perustettiin vasta kaksikymmentä vuotta sitten, meidän evakkolasten ollessa jo eläkeiässä. Tarkoituksena on tukea viime sotien aikana syntyneiden kokemusten ja tunnemuistojen käsittelyä pienryhmissä ja tutkimuspohjaisissa seminaareissa, kuten tänään nyt tässä seminaarissa. Hyvä näinkin, jotta tunnekokemuksia ehditään käsitellä ja ymmärtää niiden yhteyttä elämänkulkuun.

Olemme saaneet sekä lukea että katsella ihmisten hätää tämän päivän Ukrainassa
Muistot ja tunnekokemukset nousevat esille nyt, kun katsomme Ukrainasta sodan jaloista pakenevia äitejä ja lapsia. Minulle on kerrottu, että sodan asiat tulevat uniinkin ja nostattavat ahdistavaa oloa. Tiedetään, että muisti on kytköksissä havainnointiin, tarkkaavaisuuteen ja tunteisiin. Muistikuva syntyy, kun hermosolut muodostavat yhteyksiä. Muistoja ja muistia ei voi täysin kontrolloida, joku satunnainen vihje palauttaa uinuvien muistojen varastosta asioita pintaan. Tunnemuistot ovat alkujaan biologisia, ne saavat merkityksiä, kun ne nimetään. Ne joko vahvistuvat tai lievenevät.

Äänen antamista vihjeistä seuraavat kokemukset. Kirjassamme yksi kirjoittaja kertoo tilanteen evakkomatkalta juhannukselta 1944: Äidillä oli neljä pientä lasta, joista nuorin vauva. Maaselän asemalla ilmahälytyksen aikana hänet lapsista vanhimpana pantiin äidin ystävän käsipuoleen. Hän makasi radanvarressa äitinsä ystävän kanssa. Vuosikymmenien päästä hän tapasi vierailulla henkilön, jonka äänen kuullessaan hän tiesi, että tämä oli se henkilö, jonka kanssa oli maannut radanvarressa juhannuksena 1944. Toinen on oma esimerkkini, olen kertonut sitä useasti. Olin Ilmajoella Taipaleenjoki oopperassa, siellä oli vahvat äänitehosteet. Kun pommikoneiden laivueen ääni tuli, hämmästyin, kun silmistäni valuivat kyyneleet. Sama toistui Kangasalan kesäteatterissa evakkonäytelmässä, kun vastaava äänitehoste jylisi. Kyyneleet valuivat, voin silloin todeta rauhassa, että Terttu pieni se pelkää.

Viime aikoina evakkoutta on käsitelty teattereissa, esimerkkinä ”Suurmusikaali Evakon kyynel” oli Kangasala-talolla syksyllä ja nyt kesällä sitä esitetään ainakin kolmella paikkakunnalla. Toinen silmiini sattunut näytelmä ”Karjalan Evakot” on Turun ylioppilasteatterin näytelmä, joka sijoittuu jatkosodan viimeisiin hetkiin, joissa kuljetaan pois pommien tieltä ja yritetään löytää koti. Esityksessä tutkitaan millaista on luovuttaa koti vieraalle, millaista on tulla vieraan kotiin, millaista kipua kannamme ja mitä kaipuu todella tarkoittaa.

Presidentti Martti Ahtisaari kirjoitti Evakkolapset ry:n 10-vuotiskirjassa mm. näin: ”Minäkin olin lapsi, jota sota kosketti…Tämä lapsuudenkokemus vaikutti sitoutumiseeni tehdä työtä ristiriitojen ratkaisijana… Olen ylpeä karjalaisuudestani. Jo pienenä ymmärsin, että meissä karjalaisissa evakkokokemuksistamme huolimatta, tai ehkä niiden takia, aimo annos elämän optimismia. Mikään ei tuntunut mahdottomalta ja vastoinkäymiset olivat tarkoitettu voitettavaksi”.

Sodan jälkeen akateeminen tutkimus käsitteli lähinnä siirtoväen sopeutumista.
Vasta viime vuosina uuden tutkijapolven toimesta on alettu tutkia, mitä näille ihmisille todella tapahtui ja millaisia muistoja ja tunnekokemuksia heillä on ollut.

Seminaarin ensimmäinen esiintyjä oli kasvatustieteen tohtori Eeva Riutamaa aiheenaan Evakkolasten tunnekokemukset. Eevan väitöskirjan nimi on ” Maan korvessa kulkevi – Evakkolasten kasvukokemusten tunnemuistot ja hyvinvointi”:
Sukupolvien ketju on tunneperintö, 1920- 1940 luvulla syntyneet lapset ovat sodan ja pula-ajan sukupolvi.
Vaikenemisen kulttuuri oli, koska
sotakokemus oli vaikea ja se vaiettiin
poliittinen tilanne tuki vaikenemista
hiljaisuuden salaliitto vallitsi.
Lapsen tarve oli turvallisuus ja aikuisen läsnäolo. Tarvittiin kannustusta. Tulevaisuuden toivo ja usko auttoivat selviytymistä, resilienssiä.
Avainasiat olivat: ihmissuhteet, rakkauden kokemus ja puhuminen.
Tutkimuksessa voitiin selviytyjät jakaa luokkiin:
selviytyjä sankari
identiteetin etsijä
optimistinen toimija
kohtalon hyväksyjä ja
menetyksen kantaja.
Eevan esityksen jälkeen syntyi todella vilkas keskustelu käsitellystä luennosta ja sen evakkolapsia lähelle tulevasta aiheesta.

Iltapäivään on tullut muutos, Anne Kuorsalolla ei ollut mahdollisuutta tulla seminaariin pitämään esitystä. ”Muistaminen ja unohtaminen elämän matkalla”. Hän on sopinut tohtori, Evakkolapset ry:n hallituksen jäsenen Hellä Neuvonen-Seppäsen kanssa, että Hellä tuo Annen esityksen meille ja lisäksi Hellä jatkaa aiheen käsittelyä lähinnä oman väitöskirjansa pohjalta. Hellä esitti Annen kirjoittaman luennon, ja se aiheutti vilkkaan keskustelun.